Villasukat raitalangasta – 5+1 vinkkiä onnistuneisiin sukkiin!

Kaivoin kaapistani esille raidallista Seiskaveikkaa, ja aloin neulomaan siitä Vellamo -sukkia. Neuloessani pohdiskelin samalla keinoja, miten itseraidoittuvista langoista neulotut villasukat saa takuuvarmasti onnistumaan, ja ajattelin jakaa nämä vinkit myös teille!

1. Tutustu lankaan ennen kuin ryhdyt neulomaan

Lankakerässä saattaa tulla vastaan solmuja, jotka katkaisevat väriraportin, tai muita ikävyyksiä. Niihin kannattaa varautua etukäteen tutustumalla lankaan; keri lankakerä ennen neulomista uudelleen kerälle, jolloin pystyt havaitsemaan solmut.

Yhteen naisten koon villasukkaan kuluu yleensä n. 55 grammaa lankaa. Jos kerässä on solmuja, yritä löytää siitä kaksi vähintään tämän mittaista yhtenäistä, solmutonta pätkää. Jos sinulla on käytössäsi kaksi eri kerää, ja aiot tehdä yhden sukan yhdestä kerästä ja toisen toisesta, muista varmistaa, että langat ovat keskenään samaa värjäyserää! Värjäyserän koodin löydät lankakerän vyötteestä, useimmiten läheltä viivakoodia.

2. Aloita kumpikin sukka samasta kohdasta langan väriraporttia

Itseraidoittuvissa langoissa on niin sanottu väriraportti, joka toistuu langassa uudelleen ja uudelleen. Joissain langoissa väriraportti saattaa olla hyvinkin pitkä, toisissa puolestaan lyhyempi.

Jos haluat saada raidat täsmäämään, kannattaa nähdä hetki vaivaa, ja etsiä toiseen sukkaan langasta sama aloituskohta, kuin toiseenkin. Itse aloitan silmukoiden luonnin aina väripätkän puolivälistä. Olen pitänyt tätä tapaa miellyttävämmän näköisenä, kuin luomisen aloittamista langan värinvaihtokohdasta, sillä tällöin luomiskerroksen silmukoissa on vain yhdenväristä lankaa. Vaikka et haluaisikaan aloittaa kumpaakin sukkaa samalla värillä, silmukoiden luominen kannattaa silti aloittaa samasta kohdasta raitaa.

3. Neulo molemmat sukat samanaikaisesti

Neulojan käsiala ja neulepinnan kireys vaihtelee ajan kuluessa, ja tämä vaikuttaa siihen, kuinka monta silmukkaa saat tehtyä yhdestä raitalangan väripätkästä. Kun neulot kummatkin sukat samanaikaisesti, tapahtuvat mahdolliset käsialan vaihtelut kummassakin sukassa samaan aikaan.

Kätevä tapa kahden (tai jopa useammankin) sukan neulomiseen samanaikaisesti on pyöröpuikoilla neulottava Magic Loop -tekniikka. Jos sukkien neulominen pyöröpuikoilla ei kuitenkaan innosta, voit vaikkapa neuloa kahta sukkaa kahdella sukkapuikkosetillä vaihe vaiheelta vuorotellen, tai aloittaa toisen sukan neulomisen mahdollisimman pian ensimmäisen valmistuttua, jotta käsiala ehtii muuttumaan mahdollisimman vähän.

4. Tee kantapää sukkaan jälkikäteen

Usein kantapään neulominen sukkaan katkaisee langan väriraportin nilkan kohdalla. Jos et halua näin tapahtuvan, voit neuloa sukkaan kantapään vasta jälkikäteen. Tällöin neulot kantapään kohdalle tulevat silmukat apulangalle, ja jatkat sukan jalkaterän neulomista. Kun jalkaterä ja kärkikavennukset ovat valmiit, poimit apulangalla olevat silmukat, ja neulot niillä kärkikavennusten tavoin tehtävän kantapään. Hyvä kuvallinen ohje jälkikäteen neulottuun kantapäähän löytyy Langoista rakkaudella -blogista.

5. Vältä pystysuuntaisia pitsejä ja palmikoita

Raitalankojen raidat ovat vaakasuuntaisia, joten useimmiten ne rikkovat pystysuuntaiset pitsi- ja palmikkoneulekuviot. Tämän seurauksena kovalla vaivalla tehty neulepinta katoaa langan raitojen sekaan.

Jos haluat kuitenkin neuloa raitalangoista jotain muutakin, kuin perussukkia, kannattaa kokeilla malleja, joissa pitsikuvio aaltoilee vaakasuuntaisesti. Tällaisia ovat esimerkiksi Vellamo, Polvekeraitasukat sekä Olga.

Raitalangat näyttävät upeilta myös kirjoneuleissa yksivärisen langan seurana, ja kahta tai useampaa raitalankaa raidoittamalla saat aikaan kotoisan näköiset räsymattosukat!

+ Älä ole liian kriittinen!

Käsityön jälki saa näkyä käsityössä, ja suurimmassa osassa raitalankoja väripätkien pituuksissa on pieniä eroja, vaikka raita olisikin tasaraidoiksi raidoittuvaa. Maailma ei tosiaankaan kaadu siihen, että villasukkien kärkiin osuukin eri värinen osuus langasta.

Jos tämä kuitenkin häiritsee visuaalista silmääsi, kannattaa kokeilla esimerkiksi Regia Pairfect -sukkalankaa, josta ainakin luvataan tulevan kaksi keskenään identtistä sukkaa. Langanpäiden päättelyä kammoamattoman vaihtoehto puolestaan on raidoittaa sukkansa itse yksivärisistä langoista.

Muistathan tykätä blogista Facebookissa, niin saat tiedon uusista julkaisuista!

Helena – ilmainen neuleohje villasukkiin!

Joulukuu on hyvä aloittaa uudella ilmaisella sukkaohjeella, vai mitä? :) Tällä kertaa vuorossa on aaltoilevavartiset Helena-villasukat, jotka neulotaan Novitan Nalle Taika -langasta. Niiden jalkaterän pituus on säädettävissä  ja 100 gramman lankakerä riittää noin koon 40 sukkapariin. Varren mallineuleessa vuorottelevat oikeista ja nurjista silmukoista muodostuvat raidat, sekä langankierroin ja kavennuksin neulottu pitsiosio, jotka yhdessä muodostavat kauniin, aaltoilevan neulepinnan.

LATAA OHJE TÄSTÄ!


Lanka: Novita Nalle Taika – marjapirtelö (857)
Langankulutus: n. 100 g koon 40 sukkiin
Puikot: 2,75 -3,00 mm 

Tallenna Pinterestiin

Muistathan tykätä blogista Facebookissa, niin saat tiedon uusista julkaisuista!

Korjaukset:
4.12.2018 – Varren alku- ja loppupään joustinneule muutettu kuvan mukaiseen 1 o, 1 n -joustinneuleeseen virheellisen 2 o, 2 n -joustimen sijaan.

Pelkkiä perussukkia

Olen neulonut viime aikoina käytännössä pelkkiä ohuita perussukkia, joiden pariin lämpimät kesäkelit ja lankojen kauniit värit ovat minut houkutelleet. Nämäkin sukat on neulottu fingering-vahvuisesta langasta, tällä kertaa Regian valmistamasta. Harmikseni olen onnistunut jo kadottamaan lankakerän vyötteen, joten tämän tarkempaa tietoa langasta minulla ei ole.

Eikö muuten ”uusi” sohvani ole upean retro? Löysin sen sekä yhteenkuuluvan nojatuolin suhteellisen edulliseen hintaan Kuopion Elävästä Kaupasta, ja aikani siitä haaveiltuani miesystäväni vei minut sohvanostoreissulle. Sen jälkeen, kun sohva ja nojatuoli kotiutuivat luoksemme, en ole muualla neulonutkaan, kuin nojatuolissani.

Muistathan tykätä blogista Facebookissa, niin saat tiedon uusista julkaisuista!

Neonvärejä

Lämpimien kesäkelien saapumisen myötä olen innostunut tekemään ohuita villasukkia värikkäistä, nelisäikeisistä langoista. Näihin sukkiin kaivelin langaksi vuosia sitten Karnaluksista ostamani kerän Regian Fluormania -sukkalankaa, joka on jo pidemmän aikaa odotellut lankakaapissa uskallusta neuloa ohuista langoista. Itse asiassa olen ehtinyt kokeilla tätä lankaa jo pariinkin eri projektiin, mutta ne kaikki ovat kuitenkin saaneet purkutuomion. Kun mikään ei oikein miellyttänyt, päädyin takuuvarmaan ratkaisuun: perussukkiin!

Valokuvaaminen kissakodissa on muuten yllättävän hankalaa. Silloin, kun kuvassa ei pitäisi olla kissaa, näkyy siellä varmasti vähintään häntä, mutta jos taas haluaisit kuvata kissaa, et vahingossakaan saa kuvaan edes sitä aiemmin kuvaamista häirinnyttä hännänpäätä. Yllä olevan kuvan kuvaushetkellä ehdin ottamaan tasan kolme kuvaa: yhden onnistuneen, ja kaksi, joissa Pietu mönkii taustakankaan alla…

Muistathan tykätä blogista Facebookissa, niin saat tiedon uusista julkaisuista!

Värikkäät vappusukat

Hamstrasin jokin aika sitten Tapion Kaupasta oikein kunnon kasan nelisäikeisiä sukkalankoja. Värikkyytensä ja pehmeytensä ansiosta mukaan valikoitui myös Gründl Hot Socks Diamond -merinosukkalankaa, josta neuloin itselleni vapuksi villasukat.


Lanka: Gründl Hot Socks Diamond (07)
Puikot: 2,5 mm

Päädyin jälleen kokeilemaan sukkiin uudenlaista kantapäätä, tällä kertaa neuloin englanninkielisen Youtube-ohjeen avulla Sweet Tomato Heel -kantapään, eli tomaattikantapään, joka tehdään lyhennettyjä kerroksia neulomalla. En ole mikään ohjevideoiden suuri fani, vaan kirjalliset ohjeet ovat enemmän mieleeni, mutta tämänkertainen video-ohje yllätti positiivisesti. Myös itse kantapäähän olen oikein tyytyväinen; sukka istuu hyvin jalkaan ja vielä kaiken kukkuraksi tomaattikantapää näyttää hauskalta raitalangalla neulottuna.

Muistathan tykätä blogista Facebookissa, niin saat tiedon uusista julkaisuista!

Tasaraitaa

Tilasin jokin aika sitten Karnaluksista nelisäikeistä Alize Wool Superwash -sukkalankaa ja 2,5 mm sukkapuikot, aikeinani neuloa ensimmäiset näin ohuet aikuisten koon villasukat. Onneksi lankoja tuli tilattua useampi kerä, sillä olen ihan rakastunut tähän hommaan! Näiden lankojen värit ovat niin herkullisia, ja ohuet, kevytmetalliset sukkapuikot tuntuvat todella mukavilta neuloessa. Miksen aiemmin ole uskaltanut neuloa ohuita lankoja?


Lanka: Alize Wool Superwash
Puikot: 2,5 mm

Näistä miesystävälleni neulomistani sukista tulee ihan mieleen Marimekon raitapaidat; yhdet sukat sopii käytettäväksi kuuden eri värisen paidan kanssa! Ehkä tämä kuitenkin pidetään mieheltä salassa, sillä Marimekko-sukat eivät ihan kuulosta hänen jutultaan…

Muistathan seurata blogia Facebookissa, niin saat tiedon uusista julkaisuista!